
Anne
Olen kouluttautunut energiahoitajaksi Suomen energiahoitajien koulutusohjelman kautta. Olen myös käynyt muun muassa Reiki I ja II -kurssit sekä Hypnoosin ja NLP:n perusteet.
Peruskoulutukseltani olen laboratoriohoitaja, ja olen työskennellyt kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvällä klinikalla yli 20 vuotta. Olen aina ollut kiinnostunut täydentävistä hoitomuodoista ja kokeillut itsekin useita erilaisia hoitoja. Energiahoitajana toimiminen tuntuu minulle omalta ja luonnolliselta. Pidän erittäin tärkeänä myös ravitsemusta, liikuntaa, stressinhallintaa, unta ja mielen voimaa.
Aina kaikilla ei ole kuitenkaan voimavaroja pitää edellä mainittuja asioita tasapainossa. Silloin energiahoidosta voi olla apua. Hoito tasapainottaa olon ja vähentää stressiä. Tämän jälkeen on helpompi tehdä elämässä valintoja, jotka osaltaan lisäävät hyvinvointia. Energiahoidosta voi olla apua myös suunnan etsimiseen elämässä. Esimerkiksi se, mitä haluaa työelämältä tai ihmissuhteilta, voi kirkastua. Hoidon tuomat muutokset voivat siis myös yllättää, mutta ne ovat aina sinun parhaaksesi.