Asiakkaiden kokemuksia
"Olin kärsinyt kaksi vuotta hampaiden puremisesta erityisesti öisin. Tämä vaiva hävisi ensimmäisellä hoitokerralla! Hoidosta tuli tosi levollinen ja rauhallinen olo. Anne on todella hyvä, rauhallinen ja läsnä koko ajan."
Nainen, 32
"Annen hoidossa on lempeä, turvallinen ja rauhoittava tunnelma. Hoidon aikana tulee syvärentoutumisen tunne ja mieleen tulvii turvallisia muistoja ja kauniita asioita, melkein kuin unenomainen, lämmin tila. Tuntemuksia on vaikea sanoin kuvailla, ne pitää kokea itse. Hoidon jälkeen on piristynyt olo ja kehossa on kevyempi, kokonaisvaltaisesti tasapainoisempi tunne. Ihan kuin huolet jäisivät hoitopöydälle. Päänsäryt ovat myös vähentyneet, ja hoitojen myötä piristyneenä olen tehnyt muitakin elämäntapamuutoksia."
Nainen, 33
"Minulla on vaikeita kokemuksia elämässä, jotka ovat vaikuttaneet kehooni erilaisina oireina ja taakkoina. Hoito tuntui tosi rentouttavalta, nukahtelin koko ajan. Hoidon jälkeen oli aivan eri olo kuin tullessa. Aion tulla uudestaan."
Mies, 43
"Energiahoito auttoi vähentämään migreenikohtauksiani. Hoidon avulla pääsin myös energiaa syövästä ajattelustani erästä menneisyyden tapahtumaa kohtaan. Hoidosssa hyväksyin ajatukseni ja päästin niistä irti. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan energiahoitoa."
Nainen, 53
